Maaliskuun ainoat lemmikkikuvaukset kuvattiin Kalevan Mustissa ja Mirrissä. Jos oli edelliset Sastamalan kuvaukset loppuunbuukattu hyvissä ajoin, niin sitä oli myös nämä, sillä tapahtuman kaikki kymmenen aikaa varattiin alle vuorokaudessa(!) pari viikkoa ennen kuvauksia. Näyttäisi siis hieman siltä, että klassikkosanonta ”nopeat syövät hitaat” alkaa päteä näihin järjestämiini kuvaustapahtumiin. 🙂
Päivä starttasi kahden noutajan, Mollyn (6v) & Linen (3v), kuvaamisella. Kumpikin hoiti mallihommansa erinomaisesti ja näyttäviä kuvia tuli reilusti. Saman voi sanoa myös seuraavasta havannankoirakaksikosta Lunasta (8v) ja Lolasta (6v).
Näiden kahden kaksikon jälkeen olikin 9-kuukautisen kleinspitzin, Yoshin, vuoro astua parrasvaloihin. Myös häneltä poseeraus sujui tuosta vain kuten alla olevasta galleriastakin näkee. Yoshin jälkeen olikin hieno jälleennäkemisen hetki, kun useista mainoksistanikin tuttu lancashirenkarjakoira Kevin (nyt 3,5v.) tuli kahden kaverinsa kanssa kuvattavaksi. Kaverukset olivat 4,5-kuukautinen kettuterrieri Johan sekä 8,5-vuotias länsigöötanmaanpystykorva Nysä. Vaikka kolmikolla vauhtia riittikin, saimme ikuistettua kaikki kolme myös hauskaan ryhmäkuvaan.
Seuraavaksi pääsin ensimmäistä kertaa näkemään ja kuvaamaan kooikerhondjea, kun 6,5-vuotias, ihanan valokuvauksellinen Beni asteli tilapäisstudiooni. Vielä ennen lounastaukoani kuvattavakseni saapui noin vuoden ikäinen norwichinterrieri Bruno ja taisipa myös Bruno olla ensimmäinen norwichinterrieri, jota olen päässyt kuvaamaan. Eli näissä kuvauksissa tuli useampikin ”eka kerta”, sillä aiemmin mainituista myöskään länsigöötanmaanpystykorvia en ollut aiemmin kuvannut.
Lounas meni kurkusta alas sellaisella vauhdilla, että ehdin pikaisesti taukoni aikana ottaa myös henkilökunnan omista lemmikeistä muutaman kuvan ja tuloksena olikin mm. varsin mielenkiintoinen ryhmäkuva kahdesta whippetistä, Seelasta (2v) ja Jojosta (18 kk) sekä puolivuotiaasta englanninvinttikoira-Milasta.
Päivän päätteeksi kuvattavakseni tuli vielä 7-vuotias puudeli Simba, 14-vuotias kääpiömäyräkoira Nikke sekä vuoden ikäinen barbet Joppe. Ja kuten hyvin päivän teemaan sopi, en ollut myöskään barbeteja aiemmin kuvannut, joten siitä yksi lisäsulka hattuuni myöskin. 🙂
Kuvauskalustosta taas tuttuun tapaan lyhyet kommentit. Kamerana käytin OM System OM-5:sta ja lasina kameran nokalla oli Olympus M.Zuiko 12-100mm f/4 PRO IS. Valoina käytin kahta Godox AD200:sta ja muutamassa kuvassa lisäksi mukana oli kaksi Godox TT350o -pikkusalamaa. Taustana tottakai harmaa taustakartonki ja muutamassa kuvassa musta kokoontaittuva tausta.
The English text is coming soon…