Lemmikkikuvausta Kalevassa (2025/09)
Kalevan Mustin ja Mirrin kuvauspäiville mukaan mahtui 12 asiakasta. Näiden 12 asiakkaan mukana tuli 16 kuvattavaa – kaikki koiria.
Ja mitäpä olisi kuvaukset ilman uutta rotua? 😆
Valokuvaaja Teemu Paukamainen
Kalevan Mustin ja Mirrin kuvauspäiville mukaan mahtui 12 asiakasta. Näiden 12 asiakkaan mukana tuli 16 kuvattavaa – kaikki koiria.
Ja mitäpä olisi kuvaukset ilman uutta rotua? 😆
Syksyllä voittamani hopeamitali Finnish Photo Awards -kilpailussa poiki maajoukkuepaikan ”mm-kisoihin”. 😎
Palasin kesätauon jälkeen lemmikkikuvausten pariin ja ensimmäisenä oli vuorossa Koivistonkylän Musti ja Mirri elokuun viimeisenä sunnuntaina.
Mukaan mahtui 17 lemmikkiä yhdentoista asiakkaan tuomana. Ja kuinkas ollakaan, taas yksi uusi rotukin kuvattavana. 😁
Tällaisia työkeikkoja otan vastaan aina mielelläni: tapahtumakuvausta mielenkiintoisessa ympäristössä. Paikkana Särkänniemen huvipuisto ja tapahtumana Karmivan Karnevaalin valoshow.
Kävin kuvaamassa kahtena päivänä ja kuvia tuli iso kasa, mutta tässä postauksessa mukana vain omat suosikkini.
Olen nyt neljän vuoden ajan osallistunut erilaisiin valokuvauskilpailuihin ja tehnyt näistä jokaisesta oman blogipostauksen. Joka kerta olen jättänyt tässä lyhyessä esittelytekstissä kertomatta, miten olin missäkin menestynyt.
Tällä kertaa en suotta panttaa tietoa. Lauantaina ratkenneesta Finnish Photo Awards 2025 -kilpailusta kotiinviemisinä oli nimittäin hopeamitali!!! 😊🥈🥂
Viimeinen lemmikkikuvauspäivä ennen kesätaukoa oli Tampereella Koivistonkylän Mustissa ja Mirrissä toukokuun puolivälissä.
Mukana oli tällä kertaa 13 lemmikkiä, joista peräti kaksi oli kissoja. Asiakkaita mukana ”perinteiset” 11 kpl eli tapahtuma oli tuttuun tapaan buukattu täyteen.
Eli IPA 2025. Valtava kansainvälinen valokuvauskilpailu, jossa vuosittain mukana yli 14 000 kuvaa reilusta sadasta eri maasta.
Neljättä kertaa mukana ja menestystä tuli tänäkin vuonna! 🙂
Huhtikuussa kuvattiin Kalevan Mustissa ja Mirrissä. Tapahtumaan sain mahtumaan 12 asiakasta, mikä tarkoitti tällä kertaa 15 lemmikkiä (14 koiraa ja 1 kissa).
Tuttuun tapaan mukana jälleen yksi uusi rotu, jota en aiemmin ollut kuvannut. 😉
Vuoden toiset lemmikkikuvaukset olivat tällä kertaa Satakunnassa ja tarkemmin sanottuna Porin Itäkeskuksen Mustissa ja Mirrissä. Olin vuonna 2024 käynyt ensi kerran kuvaamassa kyseisessä lokaatiossa ja kun kaikki sujui mainiosti, niin mielelläni menin uudelleenkin.
Tapahtumaan sain mahtumaan 13 asiakasta ja tämä tarkoitti yhteensä 17 lemmikkiä (kaikki koiria). Mukana – tottakai! – yksi rotu, jota en aiemmin ollut kuvannut. Rotu selviää tätä postausta klikkaamalla. 😉
Milena ja Pinja LUXCIRQUE-ryhmästä kuvasivat markkinointivideoita Sorin Sirkuksen tiloissa ja sain kutsun ottamaan still-kuvia videoinnin yhteydessä.
Kolme vuotta ehti vierähtää välissä, mutta väliäkös sillä, sillä pääsimme sirkustaiteilijana itseään elättävän Kallen kanssa studiolle kuvaamaan uutta materiaalia tammikuussa 2025.
Edellisestä kerrasta tuloksena oli muotokuva, jolla pääsin Finnish Photo Awards 2024 -finaaliin. Ja perfektionistina lähdin tottakai hakemaan jopa viime kertaa parempia kuvia. Onnistuinko siinä? Sen saa kukin itse päättää… 🙂
Vuoden 2025 ensimmäinen lemmikkikuvaustapahtuma oli tutussa ympäristössä eli Koivistonkylän Mustissa ja Mirrissä Tampereella.
Mukana yhteensä 11 asiakasta ja 13 enemmän tai vähemmän karvaista mallia. Vähemmän yllättäen mukana oli jälleen kerran rotu, jota en aiemmin ollut kuvannut. Rotu selviää itse tekstistä. 🙂
Vuoden 2024 viimeiset lemmikkikuvaukset pidettiin nekin edellisen kuun tapaan Kalevan Mustissa ja Mirrissä.
Mukaan mahtui tällä kertaa 11 asiakasta (15 koiraa ja yksi kissa). Kuvattavien joukossa siis pitkästä aikaa kissakin ja mitäpä olisi kuvauspäivä ilman uusia rotuja? No niinpä! Mitä nämä kaksi minulle uutta rotua olivat? Klikkaa ja lue. 🙂
Kolmiodraama-televisiosarjasta tuttu kaksikko Pinja Seppälä & Sanni Lukkari alkoivat vetää yhteistä JEEE!-podcastiaan kesällä 2024 ja sain kunnian ottaa sarjan promokuvat.
Keväällä 2024 tein vaimoni kanssa parin viikon ”roadtripin” Etelä-Englannissa ja ajoreittimme kulki mm. New Forestin, Dartmoorin ja Exmoorin läpi. Eli kuten arvata saattaa, poneja lähdimme näkemään ja poneja näimme. Ja kuinkas ollakaan, myös kamera sattui olemaan mukana. 😉
Lokakuun lemmikkikuvauspäivä järjestettiin Mustin ja Mirrin Kalevan myymälässä. Asiakkaita sain tällä kertaa mahtumaan 10 kpl ja näistä kaikki toivat aikalailla odotetusti pelkkiä koiria (13 kpl) kuvattavaksi.
Jännä juttu, että näihinkin kuvauksiin saatiin taas yksi uusi rotu, jota en ollut aiemmin kuvannut. 🙂
Vain viikko Sorin Sirkuksen joulushown jälkeen olin taas Sorin Sirkuksen tiloissa kuvaamassa sirkusta. Tällä kertaa kylläkin eri sirkusta – nimittäin Circus Ruska Gaalaa.
”Voittajan on helppo hymyillä” sanovat. Näyttäisi pitävän paikkaansa. 🙂
– – –
BIFA 2024 turned out to be the biggest success so far in my journey of photography contests.
Kesätauon jälkeinen ensimmäinen lemmikkikuvauspäivä oli Koivistonkylän Mustissa ja Mirrissä. Mukana 12 asiakasta ja 13 lemmikkiä. Tuttuun tapaan mukana taas uusia rotujakin.
Nämä olivat myös ensimmäiset kuvaukset, jossa käytin myös muuta kuvauskalustoa kuin viimeisen parin vuoden aikana käyttämääni, joten myös siitä raapustelua.
Hevoskynnön SM-kisat Eurajoella. En tiennyt, että sellaisiakin järjestetään. Ja vieläpä Eurajolla! Pakkohan se oli lähteä katsomaan, mistä ihmeestä on kyse. Ja kamera tuli tottakai mukaan.