Tapahtumakuvaaja hakusessa? Täytä yhteydenottolomake tai laita vaikka viestiä Facebookin kautta, niin otetaan kuvat, joista kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Kuvaan pääsääntöisesti Pirkanmaalla (Tampere/Lempäälä-akselilla), mutta pidemmätkin kuvausmatkat kiinnostavat.

Vuosien saatossa on tullut kuvattua perinteisten juhlien (ristiäiset, synttärit, valmistujaiset, häät jne.) lisäksi kaikenlaisia esityksiä (sirkusta, tankotanssikilpailuja, tanssinäytöksiä jne.), yritystapahtumia (mm. pikkujoulujuhlia, toimitila-avajaisia) yms. Kameraa on tullut ulkoilettua myös festareilla ja erilaisilla markkinoilla.

Kuvaustyylini riippuu tapahtumasta ja asiakkaan toiveiden mukaisesti. Voin sulautua huomaamattomasti yleisön joukkoon tai tarvittaessa vaikka pystyttää oman kuvausnurkkauksenkin (ministudion) tapahtumapaikalle jos näin halutaan. Minulle on myös tärkeää, ettei (kuvan)laadusta tingitä ja kuvat käsitellään/viimeistellään aina viimeisen päälle – myös tapahtumista, joista toimitetaan asiakkaalle useampikin sata kuvaa. Oman filosofiani mukaisesti laatu ja määrä eivät ole toinen toistaan poissulkevia ominaisuuksia ja se näkyy niin juhlakuvaamisessani kuin tapahtumakuvaamisessakin.

Ansiolistaltani löytyy myös POSA Pole Sport World Championship -kilpailun eli tankotanssin mm-kilpailujen kuvaaminen yhtenä virallisista kisakuvaajista.

Lisää kuvia Flickr-sivullani.