Tamperelaisen nuorisosirkuksen Sorin Sirkuksen jokavuotinen joulushow oli tällä kertaa nimeltään SORIN SIRKUS ja esityksiä oli nähtävissä 23.11.2018 – 6.1.2019. Itse kävimme katsomassa shown perjantaina 4.1. ja se oli jo viides peräkkäinen Sorin Sirkuksen joulushow, josta olemme käyneet nauttimassa.

Aivan kuten aina ennenkin, kamera oli luonnollisestikin mukana (innokas tapahtumakuvaaja kun olen…) ja tällä kertaa lähtökohdat olivat hieman viimevuotista paremmat, sillä vuosi sitten ranteeni oli juuri murtunut ja jouduin kuvaamaan käsi kipsattuna. Sekään ei estänyt kuvaamista vaikka toki hieman epämukavaa olikin. Viime vuoden vastaavasta tapahtumasta löytyy muuten kuvia ja tekstiä täältä.

Tänä vuonna koitin keskittyä enemmän itse esitykseen enkä ottanut kuvia niin paljoa kuin aiempina vuosina – siitäkin huolimatta kuvia tuli muutama sata. Flickriin niitä latasin viitisenkymmentä ja linkki albumiin löytyy täältä: Sorin Sirkus – Joulushow 2018.

Kuvia tapahtumasta löytyy (satunnaisessa järjestyksessä) myös englanninkielisen tekstin alta.


It was already the 5th year in a row my wife and I went to see Sorin Sirkus’ traditional Christmas show. The show was called SORIN SIRKUS and it paid homage to the first circus founded by Philip Astley exactly 250 years ago.

Just like for the previous shows I took my Olympus E-M5 camera with the M.Zuiko 40-150mm f/2.8 PRO lens attached. That combination has worked perfectly each year so my change it? A year ago I had to shoot with my right hand in a cast since I had managed to break a bone a few week earlier so this time the shooting experience was much more fun.

I decided to concentrate more on the show itself and tried taking less photos than before. I wouldn’t call it a success though since I still did take a few hundred pictures. About 50 of them ended up on display on Flickr.

And finally! Pictures from the event (in random order):