Toinen kerta Kalevan Mustissa ja Mirrissä lyhyen ajan sisään ja viimeinen lemmikkikuvaustapahtuma ennen kesälomaa. Päätin nimittäin hyvissä ajoin, etten pidä kyseisiä tapahtumia kesällä ja jatkaisin tapahtumien parissa vasta elo-syyskuussa.

Ilmeisesti kaksi viikkoa aiemmin järjestetty tapahtuma Partolassa ja vain vajaa 2 kk aiemmin samaisessa Mustin ja Mirrin myymälässä järjestetty kuvauspäivä verottivat asiakasmäärää sen verran, että asiakkaita tuli tällä kertaa vain viisi. Siitäkin huolimatta lähes kaikki kuvattavat rodut olivat minulle täysin uusia!

Päivä starttasi sillä ainoalla tutulla eli novascotiannoutajalla, kun vähän yli 1,5-vuotias Kerttu asteli sisään kuvattavaksi. Seuraavaksi tulivat 5-vuotias galgo Pupi ja ~8-vuotias podenco Lilli. Tästä upeasta kaksikosta omistaja halusi kuvat pastellinsävyisillä taustoilla 1:1-kuvasuhteella, joten sellaistahan hän totta kai sai.

Kaksikon jälkeen oli 12-vuotiaan, sekarotuisen Sissin vuoro. Sissiä seuraavina tulikin sitten coton de tuléar -kaksikko Havi (6v.) ja Ipana (12v.) ja kuvauspäivä päättyi 4-vuotiaan Rockyn (pieniamerikanpaimenkoira) visiittiin.

Kuvien taltioinnista vastasi Olympus E-M5III -kamera, jossa Olympus M.Zuiko 12-100mm f/4 PRO -objektiivi kiinnitettynä. Valaistus hoitui kahden Godox AD200:n ja toisinaan myös yhdellä Godox TT685o -salaman lisävalolla. Toisessa AD200:ssa oli uusi, 150 cm:n läpivalaistava sateenvarjo valoa pehmentämässä (mallin yläpuolella) ja toisessa taas tuttuun tapaan 60 cm:n levyinen Sundisc-softbox. Myös TT685o:een oli liitettynä pyöreänmallinen softbox.


English version coming soon…