Toukokuun puolivälissä pakkasin kuvauskamat autoon ja ajelin Pirkkalassa sijaitsevaan Peten Koiratarvikkeeseen lemmikkejä kuvaamaan. En ollut siellä aiemmin kuvannutkaan, mutta kävin viikkoa aiemmin sopimassa myymäläpäällikön kanssa käytännön asioista, joten tiesin millaiset tilat minulla olisi käytettävissä. Niissä ei ollut mitään valittamista ja saimmekin kuvata rauhassa varaston puolella ja olosuhteet olivat siis huippuluokkaa. Myös henkilökunta oli todella ystävällistä ja antoi kuvausrekvisiittaa, harjaa yms. käyttööni.

Päivä alkoi ”myymäläkoiran” eli 9-vuotiaan borderterrierin Yanan kuvaamisella. Yana auttoi minua saamaan asetukset kohdilleen ennen ensimmäistä maksavaa asiakasta. Ensimmäinen ”oikea” asiakas oli vasta 11 kuukautta vanha suomenlapinkoira Turo, josta otettiin enimmäkseen tummempia kuvia. Turon jälkeen kuvattavaksi saapui 3,5-vuotias labradorinnoutaja Ruffe. Myös Ruffesta otettiin pääosin tummia kuvia, koska ”musta koira mustalla taustalla” vain yksinkertaisesti toimii erinomaisesti.

Seuraavaksi oli taas nuoremman mallin vuoro – tällä kertaa kameran edessä poseerasi upea, 10 kuukautta vanha saksanpaimenkoira Mörkö. Ja edelleen jatkettiin hyväksi todetulla tummemmalla valaistuksella. Möröstä siirryttiin toiseen 10-kuukautiseen malliin, mutta jonkin verran pienempään sellaiseen. Ranskanbulldoggi Esme ikuistettiin hieman monipuolisemmin ja kuvaa tuli niin tummana, vaaleana kuin siltä väliltäkin. Pääsipä osaan kuvista myös Esmen pehmolelukin mukaan.

Pentupainotteinen kuvauspäivä sai seuraavaksi jatkoa vasta 12-viikkoisen sydäntensärkijän, Roomeon (rodultaan mittelspitz) tultua kameran eteen. Roomeota seurasi 2,5-vuotias tiibetinspanieli Tintti. Osassa kuvista Tintti poseerasi tyylikkäästi rusetti kaulassa. Ja rusetteja löytyi muuten myös seuraavilta malleilta. Ella (3v.) & Peppi (1v.) olivat itse asiassa ensimmäiset biewerterrierit, jotka olen päässyt ikuistamaan, joten näissäkin kuvauksissa pääsi taas tutustumaan minulle ennestään tuntemattomaan rotuun.

Ennestään tuntemattomaksi roduksi ei Ellan & Pepin jälkeistä mallia voinut sanoa, sillä 1,5-vuotias Jekku on kultainennoutaja, joka vuodesta toiseen on Suomen suosituimpien koirarotujen kärkijoukossa. Jekusta(kin) otettiin niin tummaa kuin vaaleaakin kuvaa enkä rehellisesti sanottuna osaa sanoa, pidänkö enemmän kultaistennoutajien kuvista vaaleilla vaiko tummilla taustoilla. Sen vuoksi onkin hyvä kuvata aina molemmilla tyyleillä.

Ennen kuvauspäivän viimeistä vierasta oli vielä 2-vuotiaan jackrusselinterrierin, Alman, vuoro astella estradille. Päivä olikin hieno päättää todella kauniin suomenlapinkoiran Unnan (7 vuotta) kuvaamiseen.

Kuvaus hoitui jälleen Olympus E-M5III -kameran ja M.Zuiko 12-100mm f/4 PRO -objektiivin yhteistyöllä. Valaistus taas oli kahden Godox AD200:n ja toisinaan myös yhden Godox TT685o -salaman käsialaa. Toisessa AD200:ssa oli 120 cm:n läpivalaistava sateenvarjo valoa pehmentämässä (mallin yläpuolella) ja toisessa taas tuttuun tapaan 60 cm:n levyinen Sundisc-softbox. Myös TT685o:een oli liitettynä pyöreänmallinen softbox (muistaakseni 40 cm halkaisijaltaan).

Itse kuvauspäivä oli monessakin mielessä menestys ja olemmekin jo alustavasti sopineet myymälän kanssa, että kesän jälkeen järjestämme toisen vastaavanlaisen tapahtuman. Tarkkaa päivä ei vielä ole sovittu, mutta eiköhän sellainen tässä joskus kuukauden sisään lyödä lukkoon ja kyseinen tieto tulee löytymään ainakin täältä.


I packed my equipment and drove off to Peten Koiratarvike in Pirkkala for a pet photography event. I hadn’t shot there before but I did visit them earlier to see how much room they could provide for my ”studio on the road”. It turned out I had plenty of space and even more privacy I could have hoped for as we were shooting in the warehouse. So the location was perfect and so were the staff. Everything was set for a great shooting day! 🙂

My first model wasn’t a client as one of the employees had her dog (9-year-old Border Terrier Yana) with her and she was kind enough to let me use Yana for some test shots (to find the perfect settings). Naturally I did provide her with some free photos in exchange for her help.

The first client was an 11-month-old Finnish Lapphund Turo and he was followed by a 3.5-year-old Labrador Retriever Ruffe. Most of the photos I took of them both were ”dark dog on a dark backdrop”-type of photos as it ”just works perfectly”. The next one was another puppy – a 10-month-old German Shepherd Mörkö. And I continued with the same theme (dark on dark).

The next model was also a 10-month-old puppy but a noticeably smaller one: a French Bulldog Esme. With her I took a wider range of photos varying from a white/bright background all the way to a black one. Esme even had one of her toys with her in some photos.

As if I hadn’t had enough puppies for one day, the next one was only 12 weeks old. Roomeo (a Mittelspitz) was such a heartbreaker. He was followed by a 2.5-year-old Tibetan Spaniel Tintti who wore a cute tie in some photos. And so did the next pair too. Biewer Terriers Ella (3-year-old) & Peppi (1-year-old) were in fact the first Biewer Terriers I’ve had the pleasure of photographing. And to be honest I didn’t even know about this breed before meeting these two.

With the next breed it was quite the opposite as the 1.5-year-old Jekku was a Golden Retriever. I took photos of him with both bright and dark background but still cannot really decide which I like more. And that is one of the reasons I prefer to shoot with both/many styles: to give the clients options.

Before the last client it was time for a 2-year-old Jack Russell Terrier Alma to jump on stage. The day ended with a gorgeous (7-year-old) Finnish Lapphund Unna. So the day started and ended with Finnish Lapphunds.

As usual, I shot the whole day with my Olympus E-M5III camera and M.Zuiko 12-100mm f/4 PRO lens. Two Godox AD200s were my main lights (one above the models with a shoot-through umbrella and one with a round Sundisc softbox next to the camera) and a Godox TT685o was used for some to give me extra light when needed. The TT685o also had a round softbox attached.

The event was a great success and we’ve already agreed on another similar event taking place after the summer. The date isn’t set yet but that will be decided in the near future and will be visible at least on this page.