Tämä postaus tulee pienellä viiveellä, sillä tämä tankotanssikuvaussessio pidettiin Studio Moven Tampereen keskustan toimipisteellä jo toukokuun puolella, mutta vasta äskettäin aloin julkaista kuvia kyseisistä kuvauksista netissä eli siksi viive.

Kuten monet ovat varmaan huomanneetkin, olen päässyt kuvaamaan tankotanssia ja erityisesti tankotanssitaitelija Henriikka Roota jo useaan otteeseen aiemminkin. Tällä kertaa Henriikalla oli tarvetta useanlaisille eri kuville ja useisiin eri käyttötarkoituksiin, joten kuvia tuli otettua reilusti. Kuvattavana oli myös huippusuositussa TV-ohjelmassa Talentissa viime keväänä loistanut tankotanssilahjakkuus Aino, jonka valmentajana Henriikka toimii.

En nyt lähde sen kummemmin avaamaan mihin kaikkeen kuvia otettiin, sillä osaa kuvista ei ole edes vielä julkaistu missään muodossa. Sivun alaosassa kuitenkin joitain kuvia, joita tuli toukokuussa otettua ja joita voin jo itsekin julkaista. Kuvat otettiin Olympus E-M5III kameralla, jossa objektiivina oli Olympuksen 12-40mm f/2.8. Valaistus hoitui kahdella Godoxin studiosalamalla ja niihin liitetyillä sateenvarjoilla.

Ja otahan rohkeasti yhteyttä jos on kiinnostusta saada hyviä tankotanssikuvia itsestäsi. Kuvauksissa voidaan myös käyttää savukonetta, salamoiden värigeelejä yms. mikäli vaalea tausta tuntuu liian tylsältä. Siirrettävä lavatankokin löytyy, joten kuvaukset voidaan pitää myös ulkona millaisissa maisemissa tahansa. 😉


In theory I should have posted this a few months ago since the photo shoot was held already in May but since I started uploading the photos only a few days ago I wouldn’t have had any material to show and hence the delay.

I bet most of my followers have noticed I’ve been photographing a local pole dance artist Henriikka Roo quite often in the recent years. This time Henriikka needed various photos for different purposes so we took quite a many photos. And it wasn’t just Henriikka I got to photograph since she was accompanied by her student Aino – a talented young pole dancer – who had gained fame last spring in the hugely popular TV show Talent.

Since some of the photos are still unreleased by my clients I won’t be posting everything here either. Instead, here’s a handful of photos from the photo shoot – for now. But I think I will be adding more once Henriikka & Aino have posted the other photos as well.

The gear I used was Olympus E-M5III with the Olympus 12-40mm f/2.8 lens attached and lighting was done with two Godox studio flashes with umbrellas.

And please don’t hesitate to contact me if you want pole dancing photos of your self. I have lots of useful props that can be used for making photos you want (e.g. smoke machine, color gels for studio flashes, movable stage pole etc.) 😉