Huhtikuun puolivälissä tuli käytyä kuvaamassa teollisia pakkausratkaisuja tarjoavan Nefab Oy:n uuden toimitilan avajaisia Tampereen Sarankulmassa. Keikka alkoi liittymällä Nefabin seurueeseen Scandic Rosendahlilla, josta matkattiin ensin parille asiakaskäynnille (Sandvikille ja Framerylle). Asiakaskäyntien jälkeen matka jatkui Nuutisarankatu 15:een Nefabin uuden toimitilan virallisiin avajaisiin.
Valitettavasti sekä Sandvikilla että Frameryllä ei tuotantotiloissa kuvaaminen ollut sallittua, joten suurin osa kuvista tulikin otettua itse avajaisissa.
Kuvauskalustoa oli mukana hieman liikaakin, mutta parempi niin päin – etenkin tällaisessa tapahtumakuvauksessa. Esimerkiksi salamavaloja en käyttänyt kuin yhdessä kuvassa, joten kaikki salamavaloihin liittyvät tarvikkeet olisi voinut helposti jättää kotiinkin. Kuten nykyään tapanani on, kameravaljaissani roikkui niin Olympus E-M5III kuin E-M10II:kin ja kummallekin tuli käyttöä. Objektiiveina rungoissa oli niin ikään Olympuksen 12-40mm f/2.8 ja 40-150mm f/2.8.
Muutamia kuvia tuosta reilun kuuden tunnin kuvauskeikasta löytyy englanninkielisen tekstin alta.
Nefab Finland contacted me and asked if I were interested and available to come and photograph the opening ceremony of their brand new facilities in Sarankulma, Tampere. The day started with visits to affiliates of Nefab: Sandvik and Framery. After the visits we headed to Nuutisarankatu 15 for the actual opening ceremony.
Unfortunately photographing at Sandvik and Framery was restricted to certain areas only and therefor most of my photos were taken at the ceremony itself.
I ended up taking more photography equipment with me than I needed. But I guess it’s better to be (too) well prepared and not using something than traveling too light and needing something I left at home. I only took one photo with a flash so I could have easily saved some weight by leaving all flash related equipment at home too.
I had my usual camera setup with me: One Olympus E-M5III and one E-M10II. The lenses I used were Olympus M.Zuiko 12-40mm f/2.8 PRO and 40-150mm f/2.8 PRO. Even though it was a long day (6 hours) and I had my camera bag on my back all the time, I had a lot of fun and could have continued for far longer too. That’s one of the perks of the lightweight Micro Four Thirds camera system I’m using.
Here’s a few photographs from the visit to Framery and the opening ceremony.