Tämänkertainen blogiteksti onkin jatkoa tälle, sillä palasin vain vajaa viikko myöhemmin kuvaamaan pentuja lisää. Vaikken montaa päivää ollutkaan ehtinyt olla poissa, olivat mallini ehtineet kasvaa silminnähden ja kasvojen (lähinnä kirsujen) värityksetkin muuttua.

Kuten tuossa aiemmassa tekstissä kerroin, en ollut täysin tyytyväinen ilman salamaa otettuihin kuviin, joten nyt annoin toisen Godox AD200 -studiosalamoistani välkkyä myös pentuaitauksessa otetuissa kuvissa. Vähemmän yllättäen olinkin paljon tyytyväisempi lopputuloksiin kun valaistus oli kunnossa. Ja kun valaistus oli kunnossa, saatoin keskittyä ottamaan kaikki kuvat Olympus E-M5III + Olympus 12-100mm f/4 -yhdistelmällä – eli samalla säästyin ”turhilta” objektiivin vaihdoilta kun kaikenlaiset kuvat onnistuivat yhdellä ja samalla lasilla.

Kannattaa muuten ottaa yhteyttä mikäli etsit lemmikkikuvaajaa Tampereelta tai Pirkanmaalta. Kuvauspalveluillani on normaalisti täysi tyytyväisyystakuu, joten kynnys palvelujeni tilaamiseen pitäisi olla aika matalalla. 😉