Joulukuussa aloittamani kuvaprojekti taitavista taiteilijoista ylsi nyt neljänteen osaansa, kun kävin Kalevan keskuspuistossa kuvaamassa tulisirkusryhmä Flammaan kuuluvaa Katjaa ja Marikaa.

Olosuhteet olivat hieman kosteat tihkusateen vuoksi ja päätinkin ennakkosuunnitelmista poiketen painella kuvaukset läpi ilman salamalaitteita. Sinänsä hyvä, että näin tein, sillä nyt tiedän, että tietynlaisiin tulikuviin salama on pakollinen lisävaruste eikä siitä pääse mihinkään. Seuraavalla tulikuvauskeikalla keskitynkin enemmän salamavalolla kuvaamiseen ja katsotaan kuinka paljon parempia kuvia saankaan aikaan. 🙂

Vaikka tuli toimikin ainoana valonlähteenä kuvauksissa, saimme silti hyviäkin kuvia aikaan. Valo ja sen määrä eivät olleet yhtä hallittavissa kuin kuvauksissa yleensä, sillä liekithän elävät koko ajan. Tulella kuvattaessa onkin vaikea olla saavuttamatta tunnelmallisia kuvia, joissa studio-oloista tuttu pehmeä valo loistaa poissaolollaan ja tilalla on hyvin kontrastikkaat siirtymät. Haasteita tulella kuvatessa riittää, mutta onnistuneet kuvat ovatkin sitten astetta upeampia – ja palkitsevampia.

Kuvaukset hoituivat pääosin edellisen tapaan Olympus E-M5III:lla ja Olympus M.Zuiko 12-100mm f/4 PROlla. Loppupuolella otin muutaman kuvan myös Sigman 56mm f/1.4:lla, sillä tarvitsin lisää valoa.


The Talents project I started in December has already advanced to its 4th part. This was the first session that wasn’t shot in a studio and the reason is pretty clear: I was photographing fire artists! Katja & Marika from the local fire arts group Flamma joined me for a photo session at the central park of Kaleva on a Saturday evening.

I had planned to use my Godox TT685o speedflash for some of the photos but since it was raining a bit and I wasn’t sure if my flash equipment (remote trigger & speedflash) would like the weather conditions I decided to manage without the extra light. In retrospective I’m glad I did since after so many failed photos I learned that using a flash is necessary for certain types of photos when shooting fire artists. Even without the flash I did get nice photos too but the ones with movement weren’t as good as I had visioned. Now I know that next time I shoot fire artists in action I need to use my flash too.

As I said, I did manage to get nice photos even without the flash. When shooting fire artists without any additional light you are relying entirely on the light the flames are providing. The intensity and the size of flames were constantly changing so one needs to be careful with the camera settings as well. It can be challenging but it can also be very rewarding when you get everything right. Using flames as the only light source means the lighting is harsh. But it also means the photos are bound to be dramatic. And dramatic is good when we’re talking about this kind of photography. 🙂

For this shoot I was mostly using the usual Olympus E-M5III + M.Zuiko 12-100mm f/4 PRO combination but I did finish the session with my Sigma 56mm f/1.4 because I needed more light to freeze the motion.