Kesätaukoni päättyi syyskuun puolivälissä ja ensimmäinen lemmikkikuvauspäivä olikin taas tutussa ympäristössä eli Koivistonkylän Mustissa ja Mirrissä. Asiakkaita mukaan mahtui 12. Kuvattavia taas oli ”vain” kolmetoista eli poikkeuksellisesti vain yksi asiakas toi useamman kuin yhden lemmikin ikuistettavaksi.
Päivä starttasi 12-vuotiaan sekarotuisen, Susun, seurassa. Musta koira suorastaan ”vaatii” tummaa, jopa mustaa taustaa käytettäväksi ja viimeistellyistä kuvista valtaosa tulikin hyvinkin tummalla taustalla.
Toisena kuvattiin 8-kuukautista mittelspitz-Nemoa ja kolmantena 4-vuotiasta kultaistanoutajaa, Nekkua. Nekku olikin ennestään vanha tuttu ja myös tällä kertaa saatiin kovinkin edustavia otoksia aikaan.
Päivän neljäs mallini oli 7 kuukautta vanha karkeakarvainen mäyräkoira Elli. Ainakin itse tykästyin kovasti sinertävällä taustalla viimeistellyihin kuviin Ellistä. Ellin jälkeen vuoro tuli vähän yli vuoden ikäiselle stabijhounille Tepille. Myös mustavalkoisen stabijhounin kanssa suosin aina tummempaa taustaa ja niin toimittiin tälläkin kertaa.
Sekarotuisen Uunon (15-v.) kanssa otettiin kuvia useammallakin eri kombinaatiolla muiden perheenjäsenten kera, mutta tässä esillä vain yksittäispotretti. Tummalla taustalla tottakai. 🙂
Seuraavaksi kuvattiin 9-vuotiasta saksanpaimenkoiraa Rediä, joka oli melkoinen poseeraamisen ammattilainen. Redin jälkeen vuoro tuli vajaa 2-vuotiaalle cockerspanielillle, Pyrylle.
Ei kuvauksia ilman uusia rotuja. Ei nytkään. Ensin sellainen uusi tuttavuus kuin amerikanbully (Pablo, 4 kk). Pablo oli varsin kuvauksellinen kaveri ja hyviä kuvia tulikin iso kasa. En ihmettelisi jos jotain Pablon kuvia päätyy ensi vuonna valokuvauskilpailuihinkin… 😉
Pablon jälkeen kuvattiin taas vähän kokeneempaa koiraa – nimittäin 16-vuotiasta, sekarotuista Rosaa. Rosan jälkeen tulikin sitten päivän toisen uuden rodun ja ainoan duon vuoro: hovawart-kaksikko Cara (12-v.) & Hira (8-v.).
Päivän viimeinen malli ei suinkaan ollut vähäisin – ainakaan onnistuneilla kuvilla mitattuna. 3-vuotiaasta shetlanninlammaskoirasta Manusta napsittiin iso määrä hyviä otoksia kuten alla olevassa galleriastakin voi hieman päätellä.
Lukemattomien ”sama vanha tarina käyttämästäni kuvauskalustosta” -tekstien sijaan tällä kertaa tulee jotain uutta. Ostin kesän aikana uuden kameran ja siihen sopivan objektiivin. Myös studiosalamoiden ohjaukseen käyttämäni Godox XPro -kaukolaukaisin sai vaihtua uuden, pienemmän Godox X3-s:n alta. Uusi kamerani on Sony α7CR. Suurin ero vanhaan OM System OM-5:een on suurempi kenno ja markkinoiden yksi parhaista automaattitarkennuksista. Raapustelen varmaan kamerasta vielä oman blogitekstin jossain välissä ja kerron syitä ostoon ja miten se eroaa OM-5:stäni.
Sonyn kaveriksi ostin Tamronin 28-200mm f/2.8-5.6 Di III RXD -objektiivin. Ei se markkinoiden nopein taikka terävin, mutta ainut objektiivi, joka vastasi (edes pääosin) hyvinkin vaativia tarpeitani. En halunnut kasvattaa kuvauskalustoni kokoa enkä myöskään muuttaa kuvaustapojani, joten tällä mentiin. Hyvin nopeasti kävi ilmi, ettei laatu vastannut studiossa kovassa käytössä ollutta Olympus M.Zuiko 12-100mm f/4 PRO IS -objektiivia, mutta hyvin, hyvin harva muutenkaan yltää sen tasolle.
En kuitenkaan hypännyt suoraan syvään päähän uuden kamerani kera vaan näissä kuvauksissa otin edelleen valtaosan kuvista vanhalla kalustollani. Sonylläkin tuli hyviä otoksia, mutta ensituntuma oli, ettei se automaattitarkennus ollutkaan parempi kuin OM-5:ssä. Etenkään merkittävästi, kuten piti. Oletettavasti syy on enemmän tuossa Tamronin objektiivissa, mutta silti valtaisia pettymyshän tuo oli. Myös värien kanssa oli isoja ongelmia, kun käyttämässäni Lightroom-ohjelmassa etenkin väreihin kohdistuvat säädöt piti tehdä täysin eri tavalla kuin ennen.
Eli ihan ongelmaton ei vaihto ollut ja tässä vaiheessa en vielä ollut vakuuttunut siitä, että pitäisin uuden ”leluni”. Päätin kuitenkin antaa tälle aikaa ja opetella niin kuvaamaan uudella kamerallani kuin käsittelemään kuvatkin uusiksi.
